sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Johannes



Pyhä apostoli ja evankelista Johannes Teologi oli yksi Jeesuksen kahdestatoista läheisimmästä ja tärkeimmästä opetuslapsesta. Hän oli paitsi Kristuksen itsensä lähettämä apostoli ja evankeliumin kirjoittajana evankelista, myös merkittävä Kirkon opettaja. Siksi hänellä on lisänimenä Teologi.



Apostoli Johannesta kirkko kuvaa mm. ikoneissa usein kotkana, hänen uljaiden ja mahtavien ajatustensa symbolina.
Hänen muistopäivänsä on toukokuun 8. mutta häntä muistellaan myös yhdessä kahdentoista apostolin kanssa kesäkuun 30. sekä hänen kuolinpäivänään syyskuun 26.

Omassa evankeliumissaan apostoli Johannes viittaa itseensä ”opetuslapsena, joka oli Jeesukselle rakkain” mieluummin kuin omaan nimeen. Hän oli nuorin kahdestatoista apostolista ja erityisen lähellä Jeesusta. Tämä läheisyys on mm. kuvattu ikoneissa mystisellä tavalla siten, että apostoli Johannes nojaa ikoneissa Jeesukseen.

Tämän aiheen olen aina halunnut maalata, ehkä seuraavana. Syksyllä yritän ottaa itseäni niskasta kiinni ja aloittaa jälleen maalamisen. Kesällä vois jo pohjustaa viime kesänä tehdyt laudat.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti