perjantai 5. huhtikuuta 2013

Uusi paavi

Uusi paavi valittiin noin pari viikkoa sitten, edellisen luopuessa valtikastaan.
 
Franciscus (alkup. Jorge Mario Bergoglio, esp. [ˈxorxe ˈmaɾjo βerˈɣoɣljo], s. 17. joulukuuta 1936 Buenos Aires) on argentiinalainen katolisen kirkon paavi. Hänet valittiin paavi Benedictus XVI:n seuraajaksi 13. maaliskuuta 2013. Bergoglio toimi Buenos Airesin arkkipiispana vuodesta 1998 paaviksi valitsemiseensa asti. Kardinaalin arvon hän sai vuonna 2001. Franciscus on Vatikaanin virallisten luetteloiden mukaan 266. paavi. Hän on paavina sekä ensimmäinen jesuiitta ja eteläamerikkalainen että ensimmäinen ei-eurooppalainen 700-luvulla eläneen Gregorius III:n jälkeen.
 
Uuden paavin vaakuna
 

3 kommenttia:

  1. Tämä on hyvä blogi!
    Löysin tämän kun etsin Googlesta kuvia.
    Olen korttiaskartelija Uudeltamaalta.
    Kysynkin nyt kohteliaimmin, saanko kopioida jonkun uskoon liittyvän kuvan Jeesuksen elämästä?
    Kopioisin mielelläni myös ikonikuvan ACT korttivaihtoon.
    Nämä tulevat omaan käyttöön, ei myynteihin.
    Minulla ei ole omaa blogia. Tulen takaisin tänne lukemaan mahdollisen vastauksen ja myös lukemaan tätä mielenkiintosta blogia.

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Ihanko totta!? Oi kuinka hyvä asia! Kiitos kovasti sinulle!

      Poista