torstai 8. syyskuuta 2011

Gootti enkelit


Goottienkeleitä,
ns. hautausmaaestetiikkaa, joka alkoi Britanniasta noin 70-luvun
lopulla, yhdistetään lähinnä goottirockiin yms.
Kauhua ja kuoleman romantiikkaa.
Mustavalkoiset enkelit ihan kauniita, osin surullisia.




Fakta:
Alun perin gootit olivat itägermaaninen kansa, joka vaikutti merkittävästi Rooman valtakunnan tuhoon. Goottialakulttuurin yhteys tähän muinaiseen kansaan on pelkästään välillinen ja kielenkäytöllinen. Joissain piireissä ”gootti” tai ”goottilainen” nimittäin muuttui halventavaksi nimitykseksi: renessanssin ajan italialaistaiteilijat katsoivat olevansa roomalaisten seuraajia ja siksi pitivät Rooman hävittäneitä gootteja hävityksen ja barbarian synonyyminä. Kristinuskon levitessä Euroopassa gootit kuvattiin myös kielteisessä merkityksessä pakanakansana. Renessanssin taiteilijat alkoivat kutsua halveksimaansa keskiaikaista arkkitehtuuria jälkeenpäin goottilaiseksi arkkitehtuuriksi. Sitä pidettiin epämuodikkaana silloisen klassisen arkkitehtuurin rinnalla. Käsite vakiintui ja neutralisoitui yleisesti gotiikan taidekauden nimeksi.

1 kommentti: