lauantai 25. kesäkuuta 2011

Enkeli lentää liihottaa

Haavoittunut enkeli on maalattu etelälehterin päätyseinälle. Simberg oli maalannut sen öljymaalauksena jo vuonna 1903, toipuessaan vaikeasta sairaudesta. Aihe liittyneekin toipumisen kipeisiin tuntoihin. Freskona Simberg esitti aiheen jokseenkin alkuperäisessä muodossa, vain pieniä yksityiskohtia muuttaen. Esimerkiksi taustalle on kuvattu pari tehtaanpiippua paikallistamaan tapahtuma Tampereelle.

Haavoittunut enkeli esittää kaksi juroa poikaa kantamassa valkopukuista enkeliä, jonka silmät on sidottu. Enkelin jalkaterät vaikuttavat siltä kuin eivät koskaan olisi maata koskettaneet, siipi on taittunut. Enkeli on haavoittunut - mihin häntä ovat viemässä pojat, jotka arvokkaasti ja samalla surullisina kantavat kevyttä taakkaansa?
(lähde: tampere.fi-sivulta)

Enkelit toimivat joko Jumalan sanansaattajana, jolloin enkelit tuovat ihmisille ilmoituksia Jumalalta, tai taivaallisena hoviväkenä tai sotajoukkona. Taiteessa enkelit kuvataan usein naisina tai naismaisina hahmoina. Vanhassa testamentissa enkelit kuvataan joskus yksinkertaisesti "miehinä", joskus myös "ruhtinaina", kun taas esim. Raamattu kuvaa mm. arkkienkeli Gabriel yksinkertaisesti miehen muotoiseksi olennoksi — ei siis suoranaisesti ihmiseksi kuten taiteilijat asian ilmaisevat.
Vanhimmissa maalauksissa enkelit näyttävät nuorilta miehilta. Siivet lisättiin, jotta enkelit voisi erottaa ihmisistä.
arkkienkeli Mikael


enkelipatsat Kalevankankaan
hautausmaalta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti