lauantai 10. elokuuta 2013

Vaivaisukko

Raution vaivaisukko
 
 
Vaivaisukko on kirkon tai kirkkotapulin seinään kiinnitetty maalattu puupatsas, jonka rinnassa tai sylissä olevaan aukkoon voi laittaa rahaa. Rahat käytetään yleensä kirkon diakoniatyöhön. Ukkoja löytyy eniten Pohjanmaalta.
 
Vaivaisukkoja on toiminnassa Suomessa noin 108. Yksi näistä on vaivaisakka, joka sijaitsee Soinin kirkossa.
 
Suomessa on ollut tunnettuja ukkoja yhteensä noin 180. Jotkut niistä ovat hävinneet aikojen kuluessa, osa on rapistunut huonokuntoisiksi ja sitten hylätty. Ukkoja on myös pahoinpidelty ryöstösaaliin toivossa. Esimerkiksi Raution ukko vietiin kappelin seinästä kokonaan syksyllä 2012 ja se löydettiin toukokuussa 2013 syrjäisen metsätien varrelta Kannuksessa.
Vaikka vaivaisukkoja on arvostettu jo 1900-luvun alusta alkaen, vakavaa ja perinpohjaista taidehistoriallista tutkimusta ne eivät ole saaneet. Otso Kantokorven mukaan perustutkimukselle on tilausta, koska vaivaisukot kytkeytyvät nykyään voimakkaasti virinneeseen ITE-taiteen tutkimukseen ja harrastukseen. Kantokorven mielestä on syytä saattaa vaivaisukkoperinne osaksi samaa jatkumoa.
Helsinkiläisen ORTON Invalidisäätiön ylläpitämän Galleria Ortonin piirissä syntyi yhdistys nimeltä Pelastakaa vaivaisukot. Sen tavoitteina on vaivaisukkojen, sekä niiden kirkko-, sosiaali-, kulttuuri- ja taidehistoriallisen merkityksen tunnetuksi tekeminen ja arvostuksen lisääminen. Yhdistys haluaa pitää yllä ja myös elvyttää vaivaisukkoperinnettä, sekä lisätä tietoa aiheesta. Yhdistys haluaa kannustaa seurakuntia kunnostamaan ja pitämään huolta näistä ”kunniakansalaisista” ja kiinnittämään huomiota asianmukaiseen restaurointiin.
Yhdistys järjesti Kerimäen kirkossa kesällä 2013 pidetyn näyttelyn Vaivaisukot Kerimäellä. Kirkkoon oli koottu 42 vaivaisukkoa ympäri Suomea.
 
Teisko ja Haukipudas

Kalajoki ja Soini
 
Ukot ovat hienoa käsityötä ja mukavia katsella, onneksi perinnettä vaalitaan. Näitä aina välillä näkee kulkiessaan maailmalla.
 
Käy kurkkimassa sivuilla:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti