lauantai 18. helmikuuta 2012

Laskiaissunnuntai

Laskiaissunnuntain kirkollisena aiheena on Jumalan rakkauden uhritie. Tuolloin Jeesuksen julkisessa toiminnassa on käännekohta. Alkaa vaellus Jerusalemiin, kohti kärsimystä ja kuolemaa. Mutta tie ei pääty kuolemaan vaan sitä seuraa ylösnousemus. Päivän liturginen väri on vihreä. Se viestii kasvua ja elämänvoimaa
Paastonajalla on useita sisältöjä. Ihmistä kutsutaan tutkistelemaan Jumalan pyhyyttä ja rakkautta, joka näkyy Kristuksen kärsimyksessä ja kuolemassa. Paastonaikaan liittyy katumus; ihminen katuu syntejään ja kiintymistään tähän maailmaan. Paastonaika kutsuu ihmistä etsimään uutta, kasvamaan vastuullisempaan elämäntapaan ja luopumaan omastaan hädänalaisten hyväksi.
Sovintosunnuntai on viimeinen eli neljäs ns. valmistusviikkojen sunnuntaista, valmistussunnuntaista.
Sovintosunnuntain ehtoopalvelus aloittaa varsinaisen Suuren Paaston. Jo sitä ennen on asteittain luovuttu ensin kaksi viikkoa aikaisemmin liharuoista ja sitten viikkoa aikaisemmin maitoruoista. Sovintosunnuntaita nimitetään Suomessa myös laskiaissunnuntaiksi ja maitopyhälaskuksi. Tämä nimi, laskiainen, tulee siis siitä, että tällöin laskeudutaan paastoon.


Herra, minun elämäni valtias! Estä minusta laiskuuden, velttouden, vallanhimon ja turhanpuhumisen henki.
Anna minulle, sinun palvelijallesi, sielun puhtauden, nöyryyden, kärsivällisyyden ja rakkauden henki.
Oi Kuningas ja Herra! Anna minun nähdä rikokseni ja anna etten veljeäni tuomitsisi, sillä siunattu olet sinä iankaikkisesti. Aamen.
(Pyhän Efraim Syyrialaisen paastorukous)

2 kommenttia:

  1. Hyvää tietoa, kiitos siitä.
    Ja iloista laskiaista.
    On tämä enkelipohja niin ihana ♥

    VastaaPoista
  2. Hyvää ja valoisaa paaston matkaa!

    VastaaPoista