tiistai 31. tammikuuta 2012

Kyyros ja Johannes Palkattaparantajat

Pyhä Kyyros oli merkittävä aleksandrialainen lääkäri, joka oli syntynyt ja varttunut Aleksandriassa. Hän oli harras kristitty, joka hoiti sairaita ilman palkkaa, kristillisenä palveluna. Hän ei hoitanut ainoastaan fyysisesti sairaita vaan myös henkisesti sairaita, ja hänen mielestään sielun sairaudet olivatkin kauheampia sairauksia kuin ruumiin sairaudet. Hän sanoi usein: ”Sen, joka haluaa välttää sairauksia, tulisi välttyä synnin tekemiseltä, koska synti on usein syynä ruumiin sairauksiin.”
Ihmisiä parantaessaan hän saarnasi evankeliumia ihmisille ja käännytti heitä kristinuskoon. Diocletianuksen (284-305) hallitusaikana hän joutui pakenemaan Arabiaan, missä hänet vihittiin munkiksi. Silti hän jatkoi sielläkin ihmisten hoitamista ja parantamista kaikissa sairauksissa myös rukouksen avulla, minkä armon hän oli saanut lahjaksi Jumalalta.

Pyhä Johannes Edessan kaupungissa hän tapasi siellä silloin eläneen Johannes-nimisen sotilaan, joka hänkin oli harras kristitty. Kun vainot olivat alkaneet, Johanneskin pakeni ja meni ensin Jerusalemiin, missä hän kuuli puhuttavan Kyyroksesta. Hän alkoi etsiä tätä ensin Aleksandriasta ja sitten Arabiasta. Kun hän vihdoin löysi tämän, Johannes pysyi hänen luonaan lopun elämäänsä ja auttoi Kyyrosta tämän parantamistehtävässä.

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti