torstai 24. marraskuuta 2011

Katariina Aleksandrialainen


Pyhän Katariinan luostarin kirkon alttarissa Egyptin Siinailla Mooseksen vuoren juurella on marmorikatoksen alla pyhän suurmarttyyri Katariina Aleksandrialaisen sarkofagi, jossa hänen reliikkejään säilytetään. Pääkallo ja koristeltu vasen käsi ovat siselöidyissä hopearasioissa ja hyvin säilyneestä kädestä vuotaa tuoksuvaa, parantavaa mirhaa. Hopeiset lampukat palavat yötä päivää sarkofagin yläpuolella. Alttarin toisella puolella on pyhän Katariinan marmorinen hautakivi.
Pyhän Katariinan reliikit siirrettiin noin 900-luvulla pienestä kappelista Katariinan vuoren huipulta (2637 metrin korkeudella merenpinnasta) läheiseen Siinain luostariin, jonka jälkeen Katariinasta tuli luostarin suojeluspyhä, ja luostari tunnetaankin nykyisin tavallisesti nimellä Katariinan luostari. Luostari on myöhemmin luovuttanut Eurooppaan osan pyhäinjäännöksistä, joita on muun muassa Rouenin katedraalissa Ranskassa.
Kertomusten mukaan Katariina oli ylhäistä sukua ja syntyi noin vuonna 282 Egyptin Aleksandriassa. Hän oli nuori, älykäs ja oppinut kaunotar, joka oli torjunut lukuisia kosijoita, koska kukaan mies ei kelvannut hänelle. Hänen epätoivoinen äitinsä lähetti hänet erään eremiittivanhuksen luokse, joka kertoi hänelle paremmasta sulhasesta, Jeesuksesta Kristuksesta, ja antoi hänelle Jumalanäidin ikonin. Yöllä Jumalanäiti ilmestyi Katariinalle unessa, mutta Jeesuslapsi sanoi, ettei ylpeä Katariina kelvannut hänelle. Erakko antoi Katariinalle kristillistä opetusta ja lopulta kastoi hänet. Sitten Katariina näki taas näyn, jossa Jeesuslapsi äitinsä käsivarrella pani hänelle kihlasormuksen sormeen, mistä lähtien hän piti itseään Kristuksen morsiamena.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti