sunnuntai 2. elokuuta 2015

Pyhän Mikaelin kirkko eli Pälkäneen rauniokirkko

Pälkäneen rauniokirkko eli Pyhän Mikaelin kirkko on Pälkäneen kirkonkylässä Onkkaalassa sijaitseva keskiaikaisen harmaakivikirkon raunio.
Kirkko suunniteltiin ja rakennettiin todennäköisesti vuosien 1495 ja 1505 välisenä aikana.
Uskonpuhdistus 1500-luvulla vaikutti niin, että kirkon sisäosia uusittiin. Pyhimysten kuvat poistettiin, ja kirkkoon tuli saarnastuoli, penkit ja parvekkeet. Ulkokuori säilyi pääosin ennallaan. Isonvihan Kostianvirran taistelun aikaan kirkko ryöstettiin lähes kokonaan.
1740-luvulla hiekkamaalle perustetun kirkon perustukset alkoivat pettää, seiniin ilmestyi halkeamia ja toisen päädyn alttaritaulu vajosi. Lopulta kirkko hylättiin Pälkäneen uuden kirkon valmistuttua vuonna 1839.[2] Kirkon katto sortui joulukuun 3. päivänä 1890 raivonneessa myrskyssä. Rauniota ja sen ympäristöä on sen jälkeen kunnostettu ja tutkittu useita kertoja. Kirkollisia tilaisuuksia rauniokirkossa on pidetty 1920-luvulta lähtien.
Kirkossa sijainneet Pyhää Lauria ja Pyhää Olavia esittävät puuveistokset ovat nykyisin Kansallismuseossa.
Kirkon pihalla on vuonna 1949 paljastettu kirjanpainaja Daniel Medelplanin muistomerkki.


 Siinä se edelleen seisoo, rauniokirkko niin kuin sen lapsuudestanikin muistan. Ei ole katettu edelleenkään, koska museovirasto kielsi, odotetaanko sen lahoamista vaan. Siinä se luonnonvoimien armolla yrittää sinnitellä.

lauantai 1. elokuuta 2015

Pälkäneen kirkko

 Arkkitehti C.L. Engelin piirtämä tiilinen ristikirkko on rakennettu vuosina 1836 - 39. Alttaritaulu esittää Jeesusta Getsemanessa ja sen on maalannut vuonna 1841 tukholmalainen professori P.E. Limnell.
Kirkkopihassa on sankarihauta-alue, johon on haudattu 165 pälkäneläistä talvi- ja jatkosodan sankarivainajaa. Muistokivi on arkkitehti Bertil Strömmerin suunnittelema.

Sankarihaudat

Kirkon miehet

 Kirkko on valoisa sisältä, ihan erilainen kuin päällikuori antaa olettaa.


 Tien toiselal puolen on vanha hautausmaa, metsittynyt ja ruohittunut, kaatuneita kiviä, aika aavemainen paikka.



sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Kuhmalahden Vanha Hautausmaa

Kuhmalahden kappeliseurakunnan hautausmaat

• Vanha hautausmaa (~ 0,7 ha) Kuhmalahden keskustassa kirkon läheisyydessä.
• Uusi hautausmaa (~ 0,4 ha) n. 300 m:n etäisyydellä kirkosta, vihitty käyttöön 1913.
• Ensimmäiset hautaukset 1600-luvun loppuvuosina kirkon lattian alle; muistomerkkejä 1850-luvulta lähtien.
• 1. kirkko rakennettu v. 1664, nykyinen v. 1846
• Kellotapuli rakennettu vuosina 1780–1782
• Hautauksia kymmenkunta vuodessa

kellotorni





 Sodassa kaatuneita, kauniit kukkarivit ja kivet - hyvin hoidetut
 Muistelopaikka kivasti laitettu kiviaidan viereen

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Kangasalan Itäinen Hautausmaa = Huutijärvi

 Kappelin laajennus on valmistunut ja näyttää tosi hyvältä, kukatkin kauniissa rivissä, vähän oli vielä pihahommat kesken mutta hienoa on.
 Nurmikko on kylvetty ja hieman jo vihersi.
 Sisäpihalle menevä portti on hieno, näytti kauempaa puulta...

 Muistelupaikka

Itäinen hautausmaa

• Sijainti Huutijärvellä, Alatien varrella. Pääportti Jokioistentiellä.
• Hautausmaa perustettiin vuonna 1930, ensimmäinen hautaus vuonna 1932 ( Järvinen, osastolle 2)
• Hautapaikkoja osastoilla 2–19 2737 kpl, joten hautasijoja 5474.
• Nykyinen pinta-ala 4,3 ha
• Eniten hautauksia Kangasalan hautausmaista vuosittain

 Isot kivet kauniisti hautakivien kanssa sovussa.

 Haudoilla on kivoja yksityiskohtia.

 Yksinkertainen on kaunista.

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Kangasalan Läntinen Hautausmaa

Hieno tuija-aita koko hautausmaan ympärillä

Läntinen hautausmaa

• Sijaitsee keskustassa, torin eteläpuolella, Kalmistontiellä
• Hautausmaa perustettiin v. 1907
• Pinta-ala 1,0 ha
• Hautapaikkoja 3400, jolloin hautasijoja 6800
• Muutamia hautauksia vuodessa


 Vanhat ristit  on kauniisti patinoituja.

Punaisten muistomerkki
”Kansanvallan ja oikeuden
puolesta v. 1918 henkensä uhranneitten työläistoverien muistoksi”. Itäsivulla on teksti:
”Vapaus”, eteläsivulla: ” Veljeys” ja pohjoissivulla: ”Tasa-arvoisuus” Muistomerkissä ei ole
lainkaan siihen haudattuja vainajia koskevia tekstejä.
Vanhoja patsaita on vanhoilla hautausmailla paljon, ne on hienoja.

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Tyrvään kirkko ja hautausmaa

 Käytiin Sastamalassa Vanhan kirjallisuuden päivillä ja samalla poikettiin Tyrvään kirkolla ja hautausmaalla katsomassa.
 Hienosti oli paikat kunnossa, nurmikot ajeltu ja kukat laitettuna.
Patsaita ja suoria riviä.

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Hautausmaita meillä ja muualla



Hietaniemi, Suomi
 Näin kesän alussa valmistellaan hautausmaat kukkakuntoon, kohokohtia ovat äitienpäivät, pyhäinpäivä, joulu ja tietysti tämä kesäaika, jolloin haudat koristellaan kesäkukka asetelmin ja siivotaan talven jäljiltä. Hautausmaillakin on takarajana juhannus kesäkukkien osalta, silloin kaikki pitäisi olla tiptop.
Sotkamo, Suomi
 Sankarihaudat yleensä hoidetaan hyvin ja on ilo silmälle suorat kukkarivistöt ja hoidetut nurmet.
Puola
 
USA (armeijan)






 
Turkki
Pariisin katakombi, Ranska
Tämäkin yhdenlainen hautausmaa, kukkaloistoa ei näy.
Espanja
Kreikka