sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Valvomisen Sunnuntai

Valvomisen sunnuntai on kirkkovuoden  viimeistä edellinen sunnuntai. Se on viikkoa ennen tuomiosunnuntaita ja kaksi viikkoa ennen uuden kirkkovuoden aloittavaa ensimmäistä adventtisunnuntaita, aikaisinaan 13. ja viimeistään 19. marraskuuta. Tämän sunnuntain sanoma korostaa hengellistä valvomista ja Kristuksen paluun odotusta.

 "Olkaa valveilla, sillä te ette tiedä, milloin se aika tulee." Kukaan meistä ei tunne ennalta omien päiviensäkään lukumäärää. Valvomisen sunnuntai muistuttaa myös oman elämämme lyhyydestä - ja toisten elämän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti