torstai 12. syyskuuta 2013

Ristin Juhlaa


 
Ortodoksinen kirkko viettää ristin juhlaa kolme kertaa vuodessa:
  • 14.päivä syyskuuta
  • suuren paaston puolivälissä ristin kumartamisen sunnuntaita ja
  • 1.päivä elokuuta
Nyt käsillä oleva ristin ylentämisen juhlan ajankohta johtuu siitä, että 14.9.335 vihittiin käyttöön pyhän haudan basilika Jerusalemissa. Ristiä kunnioitetaan myös joka viikko keskiviikkoisin ja perjantaisin.
Tähän juhlaan kuuluu vigilian aamupalveluksessa tapahtuva ristin esiin kantaminen alttarista keskelle kirkkoa. Siinä risti on koko juhlakauden eli viikon ajan kansan kunnioitettavana.
Risti on kärsimyksen merkki. Se oli surmavälineenä häpäisevä ja ihmistä alentava. Kristityille se tuli kuitenkin pelastuksen välineeksi. Puun kautta ihminen paratiisissa lankesi ja ristinpuun kautta hänet lunastettiin kuolemasta. Risti edustaa tämän maailman todellisuutta; kärsimystä, ahdistusta, tuskaa, yksinäisyyttä, heikkoutta ja epäonnistumista. Samalla se myös edustaa palautettua yhteyttä, rakkauden äärettömyyttä, anteeksiantamusta, voimaa ja pelastusta.
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti