sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

PalmuSunnuntaina

 Palmusunnuntai koitti, virpojia odotellellaan. Ruohot on leikattu jo moneen kertaan. Golgata asetelmanikin on valmis. Yöllä on satanut lumiräntää ja maa näyttää valkoiselta, onneksi eiliset narsissit on hyvät kuosissa, ei ollut yöllä pakkasta onneksi.

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Marian ilmestyspäivä tänään

 Marian ilmestyspäivänä muistetaan Mariaa, Jeesuksen äitiä. Enkeli Gabriel saapui Nasaretiin kertomaan Marialle, että hänestä tulisi Jeesuksen äiti. 
 ”Hän on oleva suuri häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle hänen isänsä Daavidin valtaistuimen.”
 Kuultuaan raskaudestaan Maria lähti tapaamaan iäkästä sukulaistaan Elisabetia, josta tuli Johannes Kastajan äiti. Elisabetin lausuttua Marialle rohkaisun sanoja hän lausui kiitosvirren. Tämä virsi, Magnificat on tunnettu ja rakastettu. Se on innoittanut säveltäjiä kautta vuosisatojen.
Ensi Sunnuntaina vietetäänkin jo PalmuSunnuntaita.