sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Rukousnauha

 
Rukousnauha on apuväline, jonka tarkoitus on auttaa ihmistä keskittymään.
Se voi olla lisäksi mukana seuraava matkatoveri,
joka tuo turvallisuutta elämään
ja on muistuttamassa meitä Jumalan läsnäolosta.

Rukousnauhaa käytetään monien uskontojen piirissä mm. rukousten määrän laskemiseen.
Rukousnauhaa käytetään, jotta pysyttäisiin laskuissa lausutuissa rukouksissa.
Rukousnauhassa on solmuja ja se on useimmiten tehty villasta. Historiallisesti rukousnauhassa on 100 solmua, mutta nykyään käytetään myös 50 ja 33 solmun nauhoja. Rukousnauhan päässä on yleensä punottu risti ja tietyin välein toistuu helmiä solmujen välillä. Tavallinen satasolmuinen rukousnauha jaetaan yleensä 25 solmun eriin, jotka erotellaan suuremmilla solmuilla.
 
 
Katolinen kirkko tuntee rukousnauhan  nimellä ruusukko.
 

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Sakkeus

Ortodoksinen kirkko muistelee pyhää apostoli Sakkeusta aina vuosittain myös hänen omana muistopäivänään huhtikuun 20. päivänä
Pyhä apostoli Sakkeus oli rikas publikaani  (tullimies) Jerikosta. Koska hän oli pienikokoinen, hän kiipesi metsäviikunapuuhun, jotta näkisi ohi kulkevan Vapahtajan.
Ortodoksisen perimätiedon mukaan pyhä apostoli Sakkeus kulki jonkin aikaa pyhän apostoli Pietarin mukana hänen lähetysmatkoillaan. Perimätiedon mukaan hänestä tuli Kesarean piispa Palestiinaan, missä hän sitten kuoli rauhassa.
 

 
Lue täältä
 
 

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Uusi paavi

Uusi paavi valittiin noin pari viikkoa sitten, edellisen luopuessa valtikastaan.
 
Franciscus (alkup. Jorge Mario Bergoglio, esp. [ˈxorxe ˈmaɾjo βerˈɣoɣljo], s. 17. joulukuuta 1936 Buenos Aires) on argentiinalainen katolisen kirkon paavi. Hänet valittiin paavi Benedictus XVI:n seuraajaksi 13. maaliskuuta 2013. Bergoglio toimi Buenos Airesin arkkipiispana vuodesta 1998 paaviksi valitsemiseensa asti. Kardinaalin arvon hän sai vuonna 2001. Franciscus on Vatikaanin virallisten luetteloiden mukaan 266. paavi. Hän on paavina sekä ensimmäinen jesuiitta ja eteläamerikkalainen että ensimmäinen ei-eurooppalainen 700-luvulla eläneen Gregorius III:n jälkeen.
 
Uuden paavin vaakuna
 

torstai 4. huhtikuuta 2013

Tampereen kirkot osa 20 Vapaakirkko

 
Vapaakirkon on suunnitellut yksi Tampereen historiallisesti kuuluisimmista arkkitehdeista, Bertel Strömmer 1954.  Kirkko sijaitsee aivan Tampereen keskustassa Puutarhakadulla.
 

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Emmauksen tiellä

 
Toisena pääsiäispäivänä, maanantaina, muistetaan ylösnousseen Jeesuksen ilmestymistä häntä seuranneille naisille ja opetuslapsille Emmauksen tiellä. Ilmestykset vakuuttivat heidät Jeesuksen kuolleista nousemisesta ja jatkuvasta läsnäolosta keskellä maailman elämää.
Pääsiäisyöstä alkaa pääsiäisviikko, joka kestää seuraavaan lauantaihin. Pääsiäisviikon viettäminen on ikivanha kristillinen perinne. Pääsiäisyöstä alkaa myös 50-päiväinen pääsiäisaika, joka päättyy helluntaihin.